Oli hyvin iloinen
saadessani kutsun tulla soittamaan Soiva Keski-Suomi konserttisarjaan. Heti
alusta pitäen minulle oli selvää, että haluan konserttini olevan
mieliinpainuva, pirteä ja hyvää tuulta tuottava.
Minulla oli suuriakin suunnitelmia
takataskussani konsertissa soitettavista kappaleista. Ohjelmiston kokoamista
varjosti kuitenkin suuresti käsivaivani, joista olen kärsinyt jo vuosia.
Jouduin surullisin mielin luopumaan osasta suunnittelemiani kappaleita - käteni
eivät olisi kestäneet niiden vaatimaa harjoittelun määrää. Mutta kun toisia
ovia sulkeutuu, toisia aukeaa: konserttini rungoksi löytyi kuin itsestään monta
minulle hyvin tärkeää ja rakasta kappaletta, joiden harjoittelu yksistäänkin on
tuottanut minulle paljon iloa. Halusin
konserttini esittelevän kanteleen monia kasvoja. Tästä syystä konsertti alkaa
vakavammalla Marttisen Fuugalla, joka rauhaisalla olemuksellaan päästää
kanteleen tummemmat sävyt oikeuksiinsa. Myös fuugan moniääninen luonne tekee kanteleelle
oikeutta, joskin asettaa haasteita soittajalle kanteleen pitkän jälkikaiun
vuoksi.
Konsertin ensimmäisen puoliskon loppuun halusin
valita jotain herkkää ja lyyristä, joten Madetojan Nocturne sopi paikalleen
kuin nenä päähän. Herkkyydessään ja hienovaraisuudessaan Nocturne asettaa minut
haasteen eteen, koska koen olevani vahva ja energinen soittaja, eivätkä herkän
romanttiset kappaleet ole koskaan olleet suuressa suosiossani. Nocturnessa
kuitenkin kanteleen herkimmät sävyt kuuluvat hienosti, ja ilman Nocturnen
kaltaista kaunosieluista kuvausta konsertistani puuttuisi jotain oleellista.
Toivon onnistuvani tavoittamaan kesäyön sinisen tunnelman myös yleisöni
edessä.
Yksi minulle rakkaimmista ja tärkeimmistä
konserttini teoksista on Kai Niemisen Yö. Rakastuin Yöhön jo vuosia sitten
harjoitellessani sitä Tiina Takkisen opissa. Yöstä löydän paljon kanteleen
herkullisimpia sävyjä; huiluääniä, kirkkaita yläsäveliä ja toisaalta myös
tummaa bassopuolta Ihailen suuresti tapaa, jolla säveltäjä on onnistunut
vangitsemaan valon ja varjon kontrastin. Nautin teoksen vaihtelevista
tunnelmista, mutta ehdottomasti omimmillani tunnen olevani iltaruskoa ja
toisaalta myrskyä kuvaavissa osissa. Haasteen paikka minulle onkin ollut löytää
herkistä paikoista kauneimmat, valoisimmat, kirkkaimmat ja pehmeimmät sävyt.
Opiskeluaikoinani ihastuin uuteen
kantelemusiikkiin, ja onnekseni sitä onkin tarjolla paljon kanteleen ollessa
verrattain uusi soitin muiden klassisten soittimien kastissa. Tästä syystä
konserttini ohjelmaan valikoitui melko uusia teoksia. Myös suomalaisuus ja
keski-suomalaisuus ovat konserttini tärkeitä teemoja.
Konserttini suomalaisen luonteen vuoksi päätin
ottaa ohjelmistoon mukaan myös Keski-Suomen kannelta. Olen ilokseni päässyt
tutustumaan tämän kanteleperheeseen kuuluvan hienon soittimen luonteeseen vasta
viime aikoina. Kiitos tästä kuuluu Kari Dahlblomille, jonka olen saanut
oppi-isäkseni kansanmusiikin jalossa lajissa. Minusta on hyvin hauska ajatus
istuttaa kokonaisuudeltaan melko modernin konsertin keskelle vanhaa
kansanmusiikkia. Tästä pääseekin syntymään hauska kontrasti keski-suomalaisen
vanhan ja uuden musiikin välille. Tämä esille tuleva kontrasti antaakin taas
aihetta ihmetellä kanteleen monia kasvoja; konsertissa on nähtävissä kaksi eri
soitinta, mutta kuitenkin yksi ja sama. Kantele taipuu moneen.
Konsertin toisen puoliskon alkuun valitsin
Jalavan Cappriccion. En ollut soittanut teosta koskaan aiemmin - tosin olin
kyllä kuullut sitä soitettavan - ja ihastuin kappaleeseen oikopäätä. Se on niin
pirskahtelevan iloinen ja svengaava, että tulen siitä aina hyvälle tuulelle!
Minusta se sopii konserttiini paremmin kuin hyvin, koska se on kappaleistani
ainoa soinniltaan hyvin kuiva. Cappriccio johdattelee konserttia mukavasti
vilkaampaan suuntaan ennen keski-suomalaisen kanteleen osuutta.
Yksi konserttini kulmakivistä on Kostiaisen
Imroglio Se on hyvin leikkisä ja kujeileva teos. Nautin Imbroglion
soittamisesta, koska koen saavani päästää siinä valloilleen kaiken energiani ja
elämäiloni! Leikkisyydellä ja tanssillisuudella on kuitenkin haasteellinen
kääntöpuolensa. Kun soitin Imbroglioa ensimmäistä kertaa vuosia sitten, tein
valtavasti töitä vaikeiden teknisten paikkojen kanssa löytääkseni niihin
tarvittavaa rentoutta ja keveyttä. Kun tätä konserttia varten otin kappaleen
uudestaan esille, huomasin ilokseni, että tehty työ kantoi nyt hedelmää.
Olenkin nyt pässyt nauttimaan sen hauskoista teeman muunnelmista aivan eri
tasolla kuin aiemmin. Imbroglio herättää minussa paljon mielikuvia ja sen
vuoksi se on virkistävä ja iloinen teos.
Yksi tavoitteistani on, että kuulijat
lähtisivät konsertistani hyväntuulisina. Toinen tavoite on katkaista
mahdollisimman vähän kieliä! Toivon, että soittoni ilo ja rakkauteni
soittimeeni välittyvät myös kuulijoille ja saamme yhdessä mukavan hetken
ihanan, energisen, herkän, kauniin, räiskyvän, iloisen ja kaihoisan musiikin
parissa.
Maria... :)