perjantai 23. tammikuuta 2015

Lauluja elämästä

Sunnuntai 8.2. on omistettu kotimaiselle koskettavalle laulelmalle. Tuija Kiviranta ja Nina Loimusalo esiintyvät Nikolainsalissa vahvistetulla kokoonpanolla ja pienin ohjelmallisin yllätyksin. "Lauluja elämästä" kertoo nimensä mukaisesti elämän eri vaiheista ja kulminaatiopisteistä naisen näkökulmasta. Näillä monissa liemissä yhdessäkin keitetyillä naisilla on henkilökohtainen suhde jokaiseen lauluun, joten luvassa on ainakin kauniita ja repiviä, koskettavia ja hauskoja, herkkiä ja vahvoja, sekä kauniita ja rujoja elämänmakuisia tuokioita.  Säveltäjäniminä Arto Lehtonen, Nina Loimusalo ja Anna-Mari Kähärä. Ohjelma sisältää myös  kantaesityksiä. Mukana musisoimassa Meritta Lautamäki, Heidi Elmgren, Ilta Fuchs, Siina Koivunen ja Anna-Maija Laukkarinen (laulu), sekä Taavi Kiviranta (kitara) ja Niklas Tilli (rummut), mukana myös Tiia Kiviranta ja Tuuli Kiviranta.








Makupala Anna-Mari Kähärän laulusta En mä tullut niin kuin ennen.

https://www.facebook.com/video.php?v=861026610586584&set=vb.100000377603851&type=2&theater


Laulaja Tuija Kiviranta  
on työskennellyt laulupedagogina Jyväskylässä sekä Mikkelissä. Opetustyön ohessa hän esiintyy myös laulajana/näyttelijänä erilaisissa kokoonpanoissa.  Hän on esiintynyt solistina mm. Mikkelin kaupunginorkesterin ja Savon sotilassoittokunnan konserteissa, solistina ja muusikkona Jyväskylän Kaupunginteatterissa (Viktorian husaari 1999-2000 sekä Ruhtinaan peili 2001), lauluyhtye Sorpaanos (konsertteja Suomessa, Virossa sekä Sveitsissä) sekä yhtyeissä Caminantas, Duo T&T ja Volver! Kiviranta on esiintynyt myös useissa  Teatterikoneen produktioissa.

Pianisti Nina Loimusalo 
on valmistunut Keski-Suomen konservatoriosta musiikkipedagogiksi ja Jyväskylän yliopistosta musiikkitieteen maisteriksi. Hän on toiminut pianonsoiton opettajana, säestäjänä, korrepetiittorina ja free lance- muusikkona. Tällä hetkellä Loimusalo opettaa pianonsoittoa Jyväskylän ammattiopistossa sekä esiintyy monipuolisesti eri kokoonpanoissa (mm. Caminantas, Volver! sekä Östersjöns lataste pianoduo). Hän on säveltänyt musiikkia näytelmiin ja menestynyt laulunkirjoituskilpailuissa.Hän kuuluu monitaiteiseen Kulttuurinappi -taiteilijaryhmään.


Lämpimästi tervetuloa viihtymään Nikolainsaliin 8.2. klo 17.00!


Ohjelma 15€, sisältää väliaikatarjoilun!


Tiedustelut ja ennakkovaraukset soivakeskisuomi@gmail.com, tai numerosta 050-5665895.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kahden kitaran matkassa! - Sooloja ja duoja Bramsista Brasiliaan...

Mikään ei ole kauniimpaa, kuin kitara, paitsi ehkä kaksi kitaraa. 

Näin kerrotaan Frederik Chopinin lausuneen. Soivan Keski-Suomen vuosi 2015 alkaa siis kauniimmissa mahdollisissa merkeissä kahden kitaran ja kahden upean kitarataiteilijan matkassa. Olli Hirvanen ja Osmo Palmu konsertoivat lauantain 17.1. Äänekosken Valtuustosalissa klo 15.00  ja Jyväskylän Nikolainsalissa sunnuntaina 18.1. klo 17.00.

Konserttiohjelmassa "Sooloja ja duoja Brahmista Brasiliaan" kuljetaan eri maiden ja aikakausien läpi mm. säveltäjien Molinaro, Brahms, Nieminen, Villa-Lobos, Morel, Piazzolla ja Gnattali - teosten kautta.

Pientä esimakua konsertista voi käydä katsomassa seuraavasta linkistä:

https://www.facebook.com/video.php?v=355476327958779&set=vb.186010898238657&type=2&theater


Olli Hirvanen

Äänekoskelta kotoisin oleva Olli Hirvanen aloitti musiikkiopintonsa 5-vuotiaana sellolla ja siirtyi kitaran pariin neljä vuotta myöhemmin. Hirvanen on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja musiikkipedagogiksi Jyväskylän Ammattikorkeakoulusta. Opettajina hänellä ovat olleet Vladimir Vectomov, Kai Nieminen, Jukka Savijoki ja Ismo Eskelinen.
Hirvanen on opiskellut myös Cardiffin The Royal Welsh College of Musicissa vaihto-opiskelijana 2003-2004 brittiläisen John Millsin johdolla. Lisäksi hän on osallistunut kitaransoiton mestarikursseille opettajinaan mm. Paul Galbraith, Thomas Muller-Pering, Lorenzo Micheli ja Vladimir Mikulka.
Olli Hirvanen on esiintynyt lukuisin soolokonsertein, sekä tehnyt yhteistyötä muiden instrumentalistien, laulajien ja tanssijoiden kanssa. Kotimaansa lisäksi Hirvanen on konsertoinut Isossa-Britanniassa, Italiassa, Espanjassa ja Virossa. Suomessa hän on esiintynyt Jyväskylän ja Mikkelin kaupunginorkesterien solistina. Hirvanen on palkittu myös kansainvälisissä kitarakilpailuissa, mm. Jyväskylän Pohjoismaisessa kitarakilpailussa ja Fernando Sor -kilpailussa Roomassa.
Tällä hetkellä Hirvanen toimii kitaransoiton opettajana Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa sekä Jyväskylän Ammattiopistossa. Hän on toiminut Keuruun sekä Karstulan musiikkileirin opettajana vuodesta 2003.



Osmo Palmu

www.osmopalmu.com
Palmun ura kitaristina alkoi 17­vuotiaana K.V. Leino­ kitarakilpailun nuorten sarjan voitolla.
Sittemmin hänet onpalkittu useissa kansallisissa jakansainvälisissä kilpailuissa mm. F. Sor­ kilpailu 2002, Rooma, Forum Gitarre 2002, Wien ja Leo Brouwer kilpailu 1998 Tampere.
Palmu opiskeli Sibelius Akatemiassa opettajinaan Timo Korhonen ja Jukka Savijoki. Pariisin Concervatoire Supérieure Nationalessa hänen opettajanaan Olivier Chassain.

Palmu on tehnyt nauhoituksia Suomen Yleisradiolle ja televisioon sekä esiintynyt myös
monissa suorissa tv­ ja radiolähetyksissä. Palmu soittaa kitaraa Kirmo Lintisen Chamber
 works levyllä (Alba)  barokkiyhtye Battalian riveissä. Kantaesityksinä hän on ollut
esittämässä Kirmo Lintisen, Jyrki Linjaman, Lotta Wennäkosken ja Sami
Klemolan teoksia.  Yhteistyössä Suomen kansainvälisesti tunnetuimman
luontokuvaajan Hannu Hautalan kanssa hän on ollut mukana tekemässä 11
tv­ohjelmaa FST­kanavalle. Solistiesiintymisien oheella hän on esiintynyt
vuodesta 1996 alkaen duona huilisti Tommi Koivuniemen kanssa.
   Levy­yhtiö Alba records julkaisi Osmo Palmun ensimmäisen soololevyn
kesäkuussa 2011. Levy on saanut sekä kriitikoilta että yleisoltä erinnomaisen
vastaanoton. Esiintymisien ohjeessa Osmo Palmu toimii opettajana Espoon
Musiikkiopistossa, Musiikkiopisto Juvenaliassa ja Keski­-Helsingin musiikkiopistossa
sekä kesäisin Keuruun musiikkileirillä.

"Espanjalaisen kitaran runoutta"
-Helsingin Sanomat

"Värivirtuoosi Osmo Palmu"
Vuosien mittaan olen lukemattomissa arvioissa ylistänyt suomalaisten kitaristien taitotasoa. Osmo Palmu erottuu joukosta vielä tavallistakin huolitellumpana sointivärien käyttäjänä. Oikeastaan huoliteltu väärä sana, koska Palmun sointiosaamisessa on kyse virtuositeetista ja ilottelusta. Hän saa Espanjan värit hehkumaan, mutta aurinko ei ole armoton vaan skandinaavisen sävykäs.
-RONDO-Classica

"Palmu’s playing style reminds me of Julian Bream,
and from me there can be no higher praise."
-Fanfare magazin

"...frisch und überzeugend"
- Gitarre und Laut

Lämpimästi tervetuloa konsertteihin! Frederik Chopin suosittelee! 

Nikolainsali 18.1. 2015 klo 17.00 Ohjelma 15€, sisältää väliaikatarjoilun. Tuntia ennen ovelta. Ennakkotiedustelut ja varaukset: soivakeskisuomi@gmail.com, tai numerosta 050-5665895